fbpx

Turun Yrittäjät jakaa Vuoden Yrittäjäperhe -tunnustuspalkinnon vuosittain, nyt 34:n kerran, yrittämisen saralla ansioituneelle perheelle. Turun Yrittäjien hallitus on valinnut palkinnon saajaksi Tilitoimisto Aarnio Oy:n omistajaperheen. Tilitoimiston lisäksi perheellä on myös paljon muuta liiketoimintaa. Yhteensä perheen yritykset työllistävät suoraan lähes 60 ihmistä, yhteenlasketun liikevaihdon ollessa viiden miljoonan euron paikkeilla.

Aarnion suvussa yrittäjyys on kulkenut mukana sukupolvelta toiselle jo 1830-luvulta asti. Sukukirjojen mukaan suvun ensimmäinen ”yrittäjä” oli koristepuuseppä, jonka kätten jälkiä on edelleen esillä mm. Pietarissa Iisakinkirkon saarnastuolissa ja ovissa.

Myös nyt tunnustuspalkinnon saaneen Aarnion perheen tarina ulottuu useamman vuosikymmenen matkalle. Tilitoimisto Aarnio Oy täytti kuluvan vuoden kesäkuussa 60 vuotta. Nykyinen omistaja, Matti Aarnio, on ollut yrityksessä töissä 42 vuotta. Perheen lapset Teemu ja Elina sekä äiti Tiina ovat myös töissä perheen tilitoimistossa.

Aarnion perheessä tieto ja taito ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle esimerkin ja kokeilemisen kautta. Matti aloitti työt yrityksessä jo 14-vuotiaana. Työnkuva oli aluksi juoksupoikamainen, mutta nopeasti omaksuttu tapa tarttua töihin ja palava halu ratkaista haasteita johtivat siihen, että 27-vuotiaana hän oli jo vetovastuussa yrityksestä. Vuonna 1987 yhtiömuoto vaihtui Ky:stä osakeyhtiöksi ja pian tämän jälkeen Matti siirtyi yrityksen omistajaksi. Hän on omistanut yrityksen yli 30 vuotta, nykyään yhdessä vaimonsa Tiinan kanssa. Tiinalla on 30 % osakkeista.

Teemu ja Elina ovat kasvaneet monen muun yrittäjäperheen lapsen tavoin työn värittämässä maailmassa. Leikeissä saattoi olla tärkeänä rekvisiittana isän puvuntakki, salkku ja kasa papereita.

– Muistan leikkineeni uutistenlukijaa tuolla varustuksella, Teemu nauraa.

– Ajan viettäminen vanhempien työpaikalla ja kasvaminen tässä mukana ovat auttaneet minua. Olen saanut olla pienestä pitäen sisällä tässä toiminnassa. Sieltä on varmasti tarttunut oma asenne yrittäjyyteen; oikeaa aikaa ja paikkaa ei ole – työt tehdään silloin kun ne täytyy tehdä, Teemu lisää.

Erityisesti isää ja poikaa yhdistää tapa lähestyä työelämää. Kun edessä on haaste tai hidaste, molempien aivot alkavat automaattisesti etsiä ratkaisua ongelman ratkaisemiseksi.

– Kuvailen itseäni joskus leikkisästi, että olen aktiivisesti laiska. Etsin jatkuvasti keinoja tehdä asioita paremmin ja tehokkaammin, Matti sanoo.

Aktiivinen laiskuus on synnyttänyt lukuisia uusia yrityksiä ja uutta liiketoimintaa, kuten esimerkiksi perustayritys.fi -palvelun.

– Pitkällä matkallaan yrittäjänä todella merkittävänä tekijänä on ollut oma, loistava henkilökunta. He ovat oman alansa ammattilaisia. En usko, että olisin saanut yrittäjyydeltä yhtä paljon ilman heitä. Työntekijät ovat olleet aina bisneksen kulmakivi. Suuri kiitos kuuluu myös asiakkaille luottamuksesta, Matti kiittelee.

– Tämä yrittäjäperhetunnustus lämmittää erityisen paljon, sillä sen ovat päättäneet antaa meille toiset yrittäjät. Arvostamme sitä suuresti, Matti toteaa.

Yrittäjyydestä Matilla on selkeä ajatus, mutta myös se pitää sisällään haasteen.

– Vaikka olisi miten ahkera ja aikaansaava, pitäisi pyrkiä siihen, että kymmenen tunnin työpäivä riittää. Yrittäjä usein tekee pitkää päivää itseään säästämättä ja siinä on se riski, että aivot eivät saa levätä tarpeeksi ja silloin innovatiivisuus ja kehitys on pienempää.

– Se on aika vaikea haaste, toteavat isä ja poika yhteen ääneen.

 

Lisätiedot:
Tilitoimisto Aarnio Oy, hallituksen puheenjohtaja Matti Aarnio, 040 5011 740, matti.aarnio@aarnio.fi, www.aarnio.fi
Turun Yrittäjät, yhteyspäällikkö Anne Aholainen, 040 5178 999, anne.aholainen@yrittajat.fi

 

Turun Yrittäjät ry on Suomen Yrittäjiin kuuluva paikallisyhdistys, jonka tarkoituksena on toimia pienten ja keskisuurten yritysten ja yrittäjien etua valvovana järjestönä Turussa. Turun Yrittäjien jäsenmäärä on noin 2400. Turun Yrittäjät on Suomen suurin yrittäjäyhdistys. www.turunyrittajat.fi

  • Pika-tarvekartoitus