fbpx

Perheyritys toisessa polvessa

Tilitoimisto on ollut Aarnion suvun omistuksessa alusta alkaen. Tilitoimiston toiminta alkoi kun Seppo Aarnio työskenteli päivisin verotoimistossa ja teki iltaisin sekä viikonloppuisin veroilmoituksia äitinsä omistaman kauppaliikkeen takahuoneessa Nummen kaupunginosassa Turussa. Seppo Aarnio keräsi työkokemusta ja perusti 12 vuoden verotoimistotuntemuksella 30-vuotiaana ensimmäisen tilitoimistonsa Linnankatu 13:sta. Toiminnan kasvaessa 1970-luvun alussa tilitoimisto siirtyi Aurakatu 5:een, jossa se toimi 30 vuotta.

1.1.1990 Seppo Aarnion poika Matti Aarnio osti perheineen koko yrityksen osakekannan. Matti kehitti yhtiötä määrätietoisesti ja vuonna 2000 yhtiön toiminta oli jo merkittävästi laajentunut, joten oli jälleen aika muuttaa uusiin tiloihin Kauppatorin laidalle Kauppiaskatu 9:n, jossa se toimii edelleen. Matti toimii yhä Tilitoimisto Aarnio Oy:n yrittäjänä ja hallituksen puheenjohtajana. 
Tilitoimisto Aarnio on kasvuhalukas yhtiö ja onkin suorittanut onnistuneita yrityskauppoja 2020 -luvun alkupuolella ja työllistää vuonna 2023 jo yli 50 taloushallinnon ammattilaista 5 eri toimipisteessään.

Tilitoimistoalan työtavat ja teknologia ovat kehittyneet paljon vuosien saatossa. Markkinoille tulleet järjestelmät ovat kehittyneet, monipuolistuneet ja ovat integroitavissa toisiinsa. Aarnion laaja osaaminen alalta, mutta myös jatkuva kehittyminen ja rohkeus ovat mahdollistaneet yhä suurempien asiakkaiden hankinnan ja heidän taloushallintonsa hoidon entisäkin tehokkaammin. 

Tilitoimisto Aarnio suosittelee lähtökohtaisesti aina kokonaisvaltaisesti sähköistä taloushallinnon prosessia jokaiselle asiakkaalleen, koska vain tällöin voidaan poistaa päällekkäinen työ ja hyödyntää kaikki mahdollinen nykyajan teknologia ja automaatio. Aarnion arvoihin on alusta asti kuulunut aito, henkilökohtainen ja laadukas palvelu. Käsittelemme jokaisen asiakkaan ja asiakaskokemuken yrittäjäkohtaisesti.

Kesäkuussa 2020 Tilitoimisto Aarnio Oy täytti jo 60 vuotta.

Aarnion tilitoimistoliiketoiminta on synnyttänyt myös lukuisia muita yrityksiä, joista jokainen on syntynyt tilitoimiston asiakaskunnassa nähtyyn tarpeeseen. Suomen Yrityskaupat Oy (alkujaan Yritysvälitys Aarnio), Perustayritys.fi -palvelu, Avisor -laskutusohjelmisto, PreGame yritysmessut ja monia muita. 

kirjoituskone

Vanha kirjoituskone kertoo historiasta

Tilitoimisto Aarnion perustaja Seppo Aarnio osti tämän kirjoituskoneen vuonna 1946 osamaksulla 250 mk:n hintaisena. Hänen ensimmäiset työnsä kirjoituskoneella olivat Maskun kihlakunnan henkikirjojen puhtaaksikirjoituksia. Sen jälkeen vuosien mittaan koneella kirjoitettiin tuhansien turkulaisten veroilmoitukset, joista syntyi pääomaa Tilitoimisto Aarnion perustamiselle. Nyt saamme käytävällämme ihailla jo eläkkeelle siirtynyttä Amerikassa 05.04.1910 patentoitua Underwood-kirjoituskonetta No.3.

 

Meille töihin?

Lue työsuhde-eduistamme TÄSTÄ ja tarkasta avoimet työpaikkamme TÄSTÄ

 

 

  • Pika-tarvekartoitus